Marraskuun lopun kuulumiset

Kaikenlaista ollaan touhuiltu mutta kirjoituspuoli on jäänyt vähän vähemmälle enkä kameraakaan ole juuri ulkoiluttanut.  

Dharma on edelleen hyvässä kunnossa vaikka täytti jo 11 vuotta, pirtsakka ja vauhdikas ja se, että me kutsutaan sitä mummoksi on lähinnä haukkumasana, ei tuon olemuksessa ole minkäänlaista mummomaisuutta havaittavissa. Siitä on tullut pirullinen varas, kaiken se vie pöydältä kun selkänsä kääntää ja kyllähän siitä saa syyttää vaan itseään, Dharmalla on vähän löyhempi kuri nykyään ja se kyllä osaa käyttää joka tilaisuuden hyväkseen! Dharma pääsee usein Jarkon kanssa asioille kun Dharma menee autolle ja vaatii että se otetaan mukaan. Muutaman kerran Jarkko on käynyt ihan vaan Dharmaa ajeluttamassa "kun se halus" eli täällä on ainakin kaksi ihmistä ihan Dharman tassun alla.

Kyllin hyödyllisimpiin taitoihin kuuluu kaikenlaiset termiitin hommat. Kylli on erikoistunut tyynyjen ja peittojen rikkomiseen ja tarvittaessa hoituu myös runko- ja petauspatjojen silppuaminen. Tarkoitus olisi jatkaa viime keväänä alkanutta agilitya tammikuussa. Harrastaminen keskeytyi toistuvien iho-ongelmien ja siitä seuranneiden antibiootti- ja kortisonikuurien takia mutta Kyllin tilanne on tällä hetkellä ok ja voimme taas ajatella muutakin. Kyllillä todettiin paha atopia ja Kylli joutuu todennäköisesti syömään lääkkeitä ainakin kuuriluontoisesti koko loppuikänsä.

Peppi on melkoinen sylikoira nykyään, se nukkuu kainalossa ja tunkee sohvalle, aiemmin se on aina maannut vaan omassa punkassaan keittiössä kun sohvalle ei ole mahtunut. Se on ennen ollut tosi herkkis, jos se oli sohvalla tai sängyssä ja menit vahingossa sitä tönäisemään niin se lähti saman tien pois mutta ei enää! Nyt se liimaantuu peittoon kiinni kun sitä yrittää potkia kauemmas :D

Svantesta tuli sitten kansainvälinen muotovalio 2v 4kk iässä, samalla kertaa C.I.B (2 CACIBia kahdesta eri maasta ja CACIBien välillä 1 vuosi ja metsästyskoetulos) ja C.I.E (4 CACIBia 3 eri maasta ja CACIBien välillä 1 vuosi). Svante on kyllä ollut huisi hurtta, menestyksekäs näyttelykoira ja erittäin taitava jälkikoira, klopilla on ikää vasta 2v 5kk. Svante on muuten vihdoinkin oppinut nukkumaan rauhassa peiton alla silloin harvoin kun sänkyyn pääsee nukkumaan. Se on hyvä taito, ilman sitä nimittäin joutuu nukkumaan kaiket yöt keittiössä kakaroiden seurana...

Gösta alkaa muistuttaa jo isoa poikaa ja sen omituisiin mielihaluihin kuuluu föönaaminen! Aina kun kuivaan hiuksiani niin Gösta tulee viereen ja vaatii että sitäkin pitää kuivata! Sitten se kääntelee päätään nautiskellen ja on oikein tyytyväinen. Eipä ole moista tässä taloudessa ennen nähty! Gösta viihtyisi Pepin kanssa pihalla vaikka miten paljon, ne kaksi varmaan kirjoittaa joka vuosi joulupukille ja toivoo omaa ulkotarhaa kun sisällä on niin tylsää. Onneksi on aidattu piha ja ne saa siellä viettää aikaansa jonkun verran, kovin pitkään en niitä siellä ilman valvontaa anna olla ettei ne keksi kaivautua aidan ali vapauteen.

Hilla kasvaa ja kaunistuu ja on melkoinen riiviö, kysykää vaikka Göstalta! Hillan sohvallepääsyharjoittelu vaan tuntuu kestävän, ensin sohvan vieressä oli jakkara ja sen käyttö olikin tosi helppoa mutta nyt kun ikää alkaa olla lähemmäs puoli vuotta niin me ihmiset olemme sitä mieltä että alkaa olla aika ihan itse päästä sohvalle ja se onnistuukin, mutta taitaa tarvita viikonlopun intensiivikurssin että sen muistaa vielä seuraavanakin päivänä. Hampaat alkaa olla kulmureita lukuunottamatta vaihdettu ja sisäsiisteyskin on jo ihan hyvällä mallilla.

Svante peuraa jäljestämässä

Svante pääsi ihan tositoimiin haavakkopeuraa jäljestämään. Kello oli jo lähempänä iltaseitsemää kun lähdettiin puhelinsoitosta liikkeelle ja alkoi olla pimeää, se toi pienen jännitysmomentin lisää meidän ensimmäiseen todelliseen jäljestystilanteeseen.

Meille osoitettiin paikka missä oli vähän verta ja Svante lähtikin nenä maassa tiukkana jäljestämään. Olin vähän jännittänyt että miten osaan sitä lukea kun se ei ole yhtä tiukasti maavainuinen kuin Pihla, mutta tuollainen suht tuore jälki teki sen ettei minulla ollut epäilystäkään onko se jäljellä vai ei! Kerran se lähti jäljeltä sivuun, huomasin sen mutten uskaltanut sanoa mitään, ajattelin että koira tietää paremmin ja niin se palasi jäljelle ja jatkoi jäljestystä. Parissa kohtaa se pyöri vähän enemmän, muutaman kohdan se merkkasi nuuskuttelemalla pitempään, koko ajan pysyin kärryillä mitä tapahtuu. Svantella oli intoa ja malttia ja niinpä se peurakin sieltä löytyi. Valkoinen peräpeili näkyi taskulampun valossa, jäin odottamaan että varmistavat sen olevan kuollut ja olihan se. Päästin Svanten katsomaan ja oli se polleeta poikaa!

Oli todella hienoa että erityisesti tämä Svanten ensimmäinen haavakkopeura löytyi. Siitä sai intoa ja itseluottamusta niin koira kuin omistajatkin.

Gösta pääsi viime viikonlopulla metsälle ja ottikin pari pientä ajonpätkää. Lisäksi nähtiin kaksi peuraa ja päästettiin Svante niiden jäljille, se lähti hienolla haukulla mutta teki hukan melko nopeasti, josko se siitä pikkuhiljaa. Tänä viikonloppuna olisi ainakin Göstaa tarkoitus vielä metsälle, saas nähdä löytyykö mitään ja saadaanko ajoja.

Svante ja Kyllikki matkasi Latviassa ja Liettuassa näyttelyissä alkukuusta, Svante voitti kumpanakin päivänä ryhmän, Kylli oli Latviassa taas PN-2 ja Liettuassa jäi valioluokan kolmanneksi. Svante on nyt siis myös Liettuan ja Baltian muotovalio. Svanten tyttö Lyyli oli Köyliön ryhmiksessä syyskuussa ROP ja samassa näyttelyssä Lyylin veli Mökö sai ERIn. Siinä jotain näyttelykuulumisiakin :)

Göstan ekat synttärit ja eka peuranajo ja pari muutakin ekaa

Nyt on ollut eka-viikko, oli Göstan ekat synttärit torstaina ja Göstan eka peuranajo sunnuntaina. Lauantaina oli myös Hillan eka kerta metsässä ja Svanten eka kerta luonnonluolassa. Tänään Hilla käveli ekaa kertaa remmissä pitkin kaupunkitaajamaa kun aiemmin on ollut tyytyminen kotinurkkien hiljaisiin ympyröihin.

Gösta siis täytti ihan kokonaisen vuoden! Siitä on tullut komea kloppi ja vielä kun se on ihan lupaavasti aloittanut uraansa tuolla metsän puolellakin niin mikäpä tässä hymistellessä. Gösta on herttainen nuorukainen ja siihen on ladattu paljon odotuksia. Ajatus oli että saan kivan koiran jota voi kulettaa kehässä ja jäljellä mutta näyttää siltä että sain paljon muutakin, aika näyttää! Alkukaudesta Gösta keskittyy ajohommiin, talvella kokeillaan luolia jahka pesät kansoittuvat. 4-kuisena Gösta haukkui kettua ensimmäisen kerran ja vaikutti lupaavalta, talven mittaan Gösta pääsee siis luolillekin! Gösta tosiaan ajoi tänään peuraa 20 minuutin ajan, jatkoa ootellessa! Tässä 1-vuotispotretti:

Svante on jännä koira. Se on huomaamaton ja vaatimaton ja ties mitä kaikkea muuta. Jatkuvasti saan yllättyä sen ominaisuuksista, viimeisimpänä sen into haukkua kettua ja tunkea luoliin. Sen iso koko on suuri hidaste, mutta sitä tullaan kokeilemaan ainakin latojen alla ensi talvena. Viime blogikirjoituksessa haukuin sen onnetonta hakua, tänään se näytti ihan suht kelvollista työskentelyä metällä. Ehkei pitäisi kamalasti arvostella kun niiden todellisista taidoista ei vielä tiedä mitään. Reeniä vaan, sitä ne tarvii.

Hilla on kotiutunut täydellisesti, se alkaa olla ihan oma itsensä, iloinen ja vilkas hännänheiluttaja. Se on löytänyt paikkansa Jarkon kainalosta ja niillä on Göstan kanssa tosi hauskaa. Pyykit on kiva pudottaa narulta ja Dharmaa on kiva härnätä.

Kylli oli elementissään kun eilen kävimme etsimässä uusia luolia ja löysimmekin yhden pellon reunasta kymmenkunta ketunkoloa. Hauskuus loppui lyhyeen kun Kylli työnsi kuononsa maa-ampiaispesään ja sai useita pistoja vihaisilta amppareilta. Svantekin sai niistä osansa mutta Hilla onneksi säästyi sillä kertaa. Tulisi nyt jo yöpakkaset niin pääsisi amppareitakin eroon, hirvikärpäsiä kun ei enää juurikaan näy.

Olin unohtaa koko Pepin. No, viime torstain koirajahti on hyväkin unohtaa tai muuten jää kaikilta ajot ajamatta ;) Käytiin testaamassa GPS-tutkaa ja ajatus oli että ihan pikaseen vaan. Peppi päätti toisin ja ajoikin viitisen tuntia ja kello oli jo kymmenen kun saatiin se vihdoin kiinni, sillä ei ollut mitään aikomusta jättää ajohommia mutta onneksi saatiin se hukalta kaapattua autoon. Sitkeä pimu siis eikä enää tartte miettiä että pääseekö Peppi metsään arki-iltana vai ei, EI pääse!

Tänään Veeran ja Svanten pennut täyttivät neljä kuukautta ja olen saanut pelkästään positiivisia viestejä uusista kodeista. Vertti on ollut jo jonkun yön pissimättä sisälle ja on oppinut ymmärtämään eri sanojen merkityksen. Uskoisin että "ruokaa" ja "syömään" ovat tämän pojan ykkössanat ;) Jenkkilän valloittaja Viljo treenaa säännöllisesti jäljestystä ja Pattin haaste on keksiä riittävän vaativia älypelejä meidän pikku einsteinille.

Hilla metsällä - eiku miten se nyt menikään

Meillä on pentu ja pennun nimi on Hilla. Hilla tuli meille vain siksi että olen haaveillut ruskeasta normikokoisesta jo 90-luvn lopulta lähtien ja nyt minulle tarjoutui mahdollisuus saada sellainen, laikullisena! Pariin kertaan olen jo pohtinut että otanko kääpiönä mutta onneksi en, nyt se on kotona ja ai että pentu on hurmaava! Eikä vain värin takia ;) Hilla on vilkas pentu jonka lempipuuhaa on halkojen pureskelu ja Jarkon vatsan päällä nukkuminen. Aika näyttää mihin kaikkeen tästä tyttösestä onkaan!

Metsällä on tullut nyt käytyä muutaman kerran viikossa kun Jarkko pääsi metsästysseuraan. Peppi on päässyt kolmena päivänä metsään ja ajanut niistä kahtena reilut 40 minuuttia, harmittaa vaan jänöjen vähyys näillä alueilla. Kyllin kanssa ollaan etsitty uusia luolia ja niitä onkin löytynyt kivasti, talvea odotellessa siis... Göstalle yritetään saada ajoja aikaiseksi jos se vaan ajaa, haku on ainakin hienoa. Luolille Göstaa on myös tarkoitus viedä, se vaikutti ihan lupaavalta kun käytiin kettua katsomassa. Svantella taas haku (mikä haku?) on onnetonta mutta katsotaan innostuisiko se ajamaan ja sen myötä  ehkä se tajuaisi hakeakin jotain. Se ainakin antaa ääntä mikä on aina positiivista ;) Ladon allekin on ajatus Svanteakin laittaa, se haukkui kettua niin hyvin  muutama viikko sitten että kokeillaan sitäkin. Aktiivinen syksy tiedossa siis!

Svante metällä
 

Kasvattajavieras Yhdysvalloista ja kuulumisia

Niinhän siinä kävi että pojat lensivät omiin koteihinsa ja nyt on taas hiljaista. Viimeisten viikkojen aikana on tapahtunut niin paljon että viimeiset pari viikkoa olen lähinnä maannut sohvalla ja hengittänyt. Toki ollaan käyty luolia haistelemassa ja lenkkeilty mutta juuri muuta en sitten olekaan tehnyt töiden lisäksi.

Patricia Nance, kennel v Dorndorf, vieraili luonani kahden viikon ajan. Patt oli osunut kotisivuillemme ja ihastunut Svanteen jo yli vuosi sitten ja meni pitkään ennen kuin hän löysi sivuillemme uudelleen. Kun hän huomasi toukokuun lopussa että Svantelle on syntynyt kolme urospentua hän laittoi heti sähköpostia että olisinko valmis myymään pennun hänelle Atlantin taa. Vastasin heti etten suoraan sano ei, eli jatketaan keskustelua siitä mitä kumpainenkin on asioista mieltä ja mehän kirjoiteltiin. Kymmenen viikon aikana vaihdettiin melkein 200 sähköpostia. Kerroin kaiken tiedossa olevan koirieni taustoista, silmäsairauksista, selkäongelmista, luonteista, ihan kaikesta. Halusin että ihminen, joka tulee ostamaan koiranpentua niinkin kaukaa tietää tasan tarkkaan mihin on ryhtymässä, tiedossa olevien asioiden puitteissa luonnollisesti. Niin kauan kun asioita salaillaan eikä edes toisille kasvattajille kerrota mahdollisista ongelmista niin kaikesta ei edes voi tietää.

Ohjelmaan kuului mm. kaksi näyttelyä Ruotsissa ja yksi Suomessa, pari kasvattajakäyntiä joilla nähtiin yhteensä parikymmentä koiraa, nähtiin useampi pitkäkarvainen mäyris luolaharjoituksissa ja päästiin myös mukaan mäyräjahtiin, "työkaluina" kolme pitkäkarvaista mäyräkoiraa! Paljon vietettiin aikaa pentujen kanssa, tehtiin niille jälkiä, käytettiin rannalla ja ulkoiltiin metsässä. Käytiin Turun torilla ja Turun Linnassa. Melkeinpä joka päivälle siunaantui lopulta jotain ohjelmaa vaikka väljäksi olin aikataulumme suunnitellut.

FI KVA-M Ruohometsän Cuura (om. Tero Ratinen)

Pattin vierailu oli antoisa, paljon keskusteltiin kasvattamisesta, pentujen sosiaalistamisesta, koirien kouluttamisesta ja juttua ja tekemistä olisi riittänyt muutamalle lisäviikollekin. Patt oli tyytyväinen pentujen luonteisiin ja jäljestämistaitoon ja hän valitsikin itselleen sen pennun mihin hän oli jo ihan ensimmäisessä kuvassa ihastunut, eli Viljoon, siihen pieneen ja pippuriseen. Viljo oli myös tarkempi jäljestäjä, sellainen nenä maassa menijä toisin kuin veljensä joka on vähän vauhdikkaampi ja ilmavainuisempi. Eikä siinä, pentujen touhuja seuraillessani ja Pattin kanssa kirjoitellessani minulla oli jo sellainen olo että Viljo on SE pentu joka lentää rapakon taa. Viljo oli kontaktihakuisempi, vilkkaampi ja se keskittyi asioihin eikä vain ryntäillyt paikasta toiseen.

Viljon pitkä lento oli mennyt todella hyvin, ei ininää eikä piipitystä mutta toisaalta olimme kyllä kuljettanut Viljoa jatkuvasti lentokassissa ja se oli ottanut sen omakseen, nimittäin päivää ennen lentoa se mönki itse sinne kassiin kuin kertoakseen että tää on mun! Pitkän matkustuksen jälkeen se on laittanut Pattin pojat sekaisin, syönyt Kasin kupista ja leikkinyt Owlin leluilla, näin ei ole käynyt koskaan aiemmin! Viljon paras kaveri on nuori narttu Seiko enkä yhtään ihmettele, voin kuvitella että ovat melko lailla samalla aaltopituudella!

Verttikin pääsi uuteen kotiin heti Viljon jälkeen, kävin näyttämässä Verttiä Nummelassa samalla reissulla kun vein Pattin ja Viljon kentälle ja jo seuraavana päivänä pakkasin Vertin muuttokuorman ja vein sen uuteen kotiinsa. Vertti muutti perheeseen jossa on 5- ja 7-vuotiaat tytöt sekä 13-vuotias pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira Topi ja elämä uudessa perheessä on lähtenyt käyntiin hyvin. Hiukan on uusi perhe ollut ihmeissään moisen vauhtihirmun kotiutumisesta mutta kaikki on kyllä sujunut hyvin, päiväsaikaan Vertti seuraa perheen äitiä joka paikkaan ja öisin Vertti nukkuu omassa pedissään Topin pedin vieressä.
 
Elokuun näyttelyissä on satanut menestystä joka suunnalla. Ruotsin reissulla Svante oli BIS-1 ja BIS-4, Mahti BIS-3 ja PU-2, kummastakin tuli Ruotsin valioita. Samaan aikaan Kiikoisissa Svanten tyttö Lyyli oli VSP kera sertin. Elonäyttelyssä Svante oli ROP, Lyyli VSP ja toka serti ja Gösta PU-2 serti. Dharma oli PN-3 ja ROP-veteraani ja Piiakin vielä PN-2 kera vara-sertin. Teuvalla Fantomin poika Pelle oli ROP ja sai ensimmäisen sertinsä ja Luumäellä taas Svanten tyttö, Enni nimeltään oli PN-2 ja sai myöskin ensimmäisen sertinsä. Nyt meidän poppoo jää näyttelytauolle ja keskitytään mettähommiin.

9 viikkoa mittarissa

Pojat täyttivät yhdeksän viikkoa ja sen kunniaksi taas otettiin pönötyskuvia. Viljosta on vaikea ottaa kuvia mutta edes joku onnistunut saatiin! Vertti taas osaa poseeraamisen jalon taidon ja tietää miten yleisön saa nauramaan! On jännää miten nämä kaksi pentua on niin erilaiset joka tavalla, kun Vertti on ihan pikku-Svante eleiltään, ilmeiltään, ulkomuodoltaan (ja kooltaan!) niin Viljo on ihan oma itsensä, ilmeisen hyvä sekoitus kaikkia sukulaisiaan siis ;)

On herättänyt ihmetystä miksi pidän pennut 12-viikkoisiksi kotona. Siihen on hyvinkin yksinkertainen syy, nimittäin ulkomailta on tulossa yksi kasvattaja niitä katsomaan ja päätin pitää molemmat pennut siihen asti kotona niin hän saa nähdä ne molemmat ja jos jompikumpi täyttää hänen kriteerinsä niin hän saa valita pojista mieleisensä. Tästä syystä en osaa sanoa että kumpi pojista on mahdollisesti vapaana. On olemassa sellainenkin mahdollisuus että molemmat pennut jäävät Suomeen, matkassa on kuitenkin vielä monta muttaa kun en ole tavannut ko. kasvattajaa aiemmin ja sekin että saako paluupäivänä koiran koneeseen vai onko liian kuuma jne. Kaikki on mahdollista kun kyseessä on monta liikkuvaa osaa ja organisaatiota.

Ajattelin ottaa käyttöön suihkepullon jolla suihkautan kun pojat ovat pahanteossa mutta aivan turhaan, etenkin Vertti on heti sen näköinen että "hei siistii, mistä tää vesi tulee jee jee!!!!!". Pitäydytään siis murinoissa ja ärinöissä.

Laiskuus iski...

...joten tässä linkki Facebookin pentukuvakansioon. Käytiin tänään siis metsässä ja lammikolla joten uusia kuvia on kasapäin :)

Uunituoreita kuvia

Ulkoilutin kameraa ja sain kasan uusia kuvia julkaistavaksi. Kaikkien laatu ei päätä huimaa mutta siitä viis, tunnelman välittyminen riittää kun kyseessä on pentukuvat! Kuvissa näkyy myös meitin hoitokoira Zumba el Bimbo lyhytkarvainen kääpiömäykky jota kotonaan Sambaksi kutsutaan. Täällä meillä voi joskus saada ihmeellisiä kutsumanimiä...

Kahdeksanviikkoiset riiviöt

Tunnustan, en ole saanut aikaiseksi yhtään mitään. Toki olen ollut melkein kaksi viikkoa reissussa eli ei ole ollut kamalasti edes aikaa istua koneella mutta silti... Pennut muuttivat tänään meille, olisivat muuttaneet jo aiemmin mutta tosiaan ensin viikko Oulussa ja sitten neljä päivää ulkomailla näyttelyreissulla, oli järkevintä näin. Pari poseerauskuvaa tältä illalta enkä edes sano milloin ajattelen seuraavaksi kuvia laittaa, ei se toteudu kuitenkaan :) Toinen pojista etsii omaa rakastavaa kotia.

Kuusiviikkoiset pojat

Huomennahan ne synttärit on mutta koska me olimme tänään pentujen kanssa autoilemassa ja rannalla niin otettiin samalla viralliset posekuvat. Olen viime aikoina lisäillyt kuvia lähinnä Facebookiin, on vaivannut laiskuus pahemman kerran mutta tulen kyllä päivittämään kuvia tänne blogiinkin, yritän saada toimeksi huomenna...

Mun pitkäkorvat pääsi kaikki samaan kuvaan:

Veera, Dharma, Viljo, Vertti, Gösta ja Svante

Koko stoori yhdessä viestissä

Kirjoitin mäykkyfoorumiin tällaisen jutun ja ajattelin nyt laittaa sen tännekin esille. Tässä siis kerrottuna mitä tapahtui ja milloin, terapeuttista itsellekin.

Mitä oikein tapahtui?

Veera on sijoitusnarttuni ja asuu serkkuni Leenin luona tuossa vähän matkan päässä. Sovimme jo aikaa sitten että kun pennut joskus syntyvät niin Leeni haluaa hoitaa ne. Veera astutettiin maaliskuun lopulla. Kaikki sujui hyvin ja kun odotusta oli takana neljä viikkoa mentiin ultraan. Olimme tosin vakuuttuneita että kantavana se on mutta halusimme varmistaa omat ajatuksemme ultralla ja saada vähän määräarviota että onkohan siellä yksi vai kahdeksan pennunalkua. 23.4. oli ultra ja vatsassa näkyi kolme elävää pentua ja yhdestä näkyi enää jämät, eli se oli mennyt kesken jo aiemmin. Kolme on kiva määrä etenkin ensikertalaiselle ja olimme onnellisia!

Onnea kesti vain viikon päivät, nimittäin vapunaattona sain puhelun, Veeraa on purrut kyy! Veera oli tullut Leenin luo viimeisillä voimillaan ja sitten lyhistynyt shokissa Leenin eteen. Veera vietiin pikapikaa Vettoriin tiputukseen josta se siirrettiin päivystysajan alettua Koira-Kissaklinikalle. Se oli tiputuksessa yön yli ja aamulla oli jo selvästi pirteämpi. Se jopa söi ja pääsikin sitten kotiin. Kovasti se oli väsynyt, nukkui vaan eikä ruoka maistunut. Maanantain vastaisena yönä se alkoi oksentamaan rajusti ja vietiinkin se sitten taas lääkäriin, jossa se oli tiputuksessa useamman tunnin. Otettiin verikokeet jossa selvisi että tulehdusarvo oli noussut mutta mikä tärkeintä, maksa- ja munuaisarvot olivat kunnossa! Ultrassa näkyi kaksi elävää pentua, ajattelimme että kolmas oli mennyt kesken mutta olimme iloisia että kaksi vielä näkyi! Antibioottikuuri jatkettiin loppuun eikä takapakkia enää tullut. Veera söi hyvin ja voi hyvin!

19.5. eli viikkoa ennen pentujen syntymää kävimme vielä ultrassa ja röntgenissä varmistamassa että kaikki oli edelleen hyvin. Ensin otettiin röntgenkuva ja odotellessa sen kehittymistä ultrattiin. Nähtiin kahdet voimakkaat sydänäänet ja tuumattiin että no kaksi siellä sitten enää on, mutta ne onneksi voi hyvin! Röntgenkuva vahvisti saman, kaksi potraa vauvaa makoili masussa vierekkäin paitsi että heetkinen, kylkiluiden takana on kolmaskin pentu!! Nämä kaksi vaan peitti näkyvyyden (ultrassa) kokonaan, ai että oli iloinen yllätys, kaikki pennut olivat edelleen matkassa mukana!

26.5. vastaisena yönä Veera alkoi olla tosi levoton. Aamulla se läähätti kovasti ja teki pesää. Iltapäivällä soiteltiin ja Leeni oli sitä mieltä että ei vielä taida olla tosi kyseessä kuitenkaan. Sovittiin että olen työpäivän loppuun töissä mutta kohta puhelin soi uudestaan että jos nyt kuitenkin tulisit katsomaan mikä on tilanne. No minähän lähdin samantien ja onneksi lähdin, nimittäin kyllähän se vaan synnytystä siellä aloitteli. 15.30 alkoi työntäminen ja sitä kesti ja kesti. Veera väsyi selvästi eikä mitään tapahtunut. Kun työntämistä oli kestänyt lähes kaksi tuntia, olin jo aivan kahden vaiheilla että soitanko lääkäriin vai en. Kun kello alkoi olla puoli kuusi ja sikiöpussi oli ollut jo hetken ihan hollilla, tein ratkaisuni ja rikoin pussin. Veera työnsi niin hyvin että ajattelin pennun olevan vaan niin suuri ettei se mahdu pussin kanssa sieltä ulos ja osoittautuikin viisaaksi ratkaisuksi (tästä voi moni olla eri mieltä ;) ), nimittäin 17.45 maailmassa oli Vertti-poika, painoa 361 grammaa mikä on melkoinen synnytettävä tuollaiselle alle 8-kiloiselle koirulille. Sitten oli ymmärrettävästä syystä pieni hengähdystauko, olihan Verttiä synnytetty pitkä tovi. 19.15 syntyi Viljo, painoa 255g ja melkein heti perään klo 19.30 syntyi Väinö jolla painoa 342g. Poikakolmikko oli koossa!

Kaikki kolme poikaa olivat reippaita ja söivät hyvin. Veera hoiti pentuja alusta asti kuin vanha tekijä ja painot nousivat tasaisesti. Koska Väinönkin paino nousi koko ajan, emme osanneet huolestua. Se oli paljon tissillä, mutta niin oli Verttikin.

31.5. Leeni soitti minulle että Väinö on vähän veltto ja viileä ja sen keuhkot rohisivat, he ovat lähdössä Koira-Kissaklinikalle tsekkaamaan mikä on tilanne. Minä satuin olemaan lähistöllä ja ajoin sinne itsekin. Väinölle annettiin glukoosia, nestettä ja antibioottia, sekä sen nielusta imettiin runsaasti limaa pois. Väinö kotiutettiin lausahduksella "herran haltuun", kehoitus pitää pentu lämpimänä hieromalla ja joko se selviää tai sitten ei. Jo ennen kuin lähdimme kotiin, katsoin vielä Väinöä ja totesin sen olevan aika viileä vaikka se oli lämpöpullojen välissä ja sen keuhkot taas rohisivat. Hoitsu otti sen uudelleen tutkittavaksi ja kun keuhkoista imettiin limaa pois, se olikin ihan veristä. Pelonsekaisin tuntein lähdimme kotiin, hieroimme Väinöä ja imimme veristä limaa sen nielusta ja vain reilu tunti kotiutumisen jälkeen soitin klinikalle että Väinö alkaa olla jo niin huonona ettei ole järkeä pitää sitä hengissä, he lupasivat odottaa vaikka menee yli sulkemisajan. Mutta ennen kuin ehdimme lähteä, Väinö nukahti käsiini. Sitä tuijotusta kun yritettiin nähdä että liikkuuko sen rinta enää, kesti hetken ennen kuin uskalsin kysyä että hengittääkö se enää? Ei hengittänyt. Soitin klinikalle että Väinö kuoli, lähtekää vaan jo kotiin.

Veera haisteli Väinöä pitkään, kiedoimme Väinön pyyhkeeseen, otin sen mukaani ja ajoin kotiin. Kotona Kylli oli aivan sekaisin kun se haistoi pennun! Pakkasin Väinön pariin muovipussiin ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan aamua, jolloin pääsen lähettämään sen Matkahuollon kautta Eviraan. Jo toinen paketti Eviraan kuukauden aikana. Se on vähän liikaa... Silloin illalla kirjoitin pitkän lähetteen Eviraan, laitoin kaikkien pentujen painokehityksen ja kaikki minkä vaan ajattelin olevan merkityksellistä. Sitten laitoin töihin sähköpostia etten tule aamulla töihin vaan pidän lomapäivän, kerroin mitä oli tapahtunut. Yöllä möngin Jarkon kainaloon sänkyyn ja itkin.

Veera oli illalla etsinyt Väinöä, mutta rauhoittui pian. Kylli haisteli pyyhettä pitkään ja hartaasti missä Väinö oli ollut, se ei voinut käsittää miten meillä voi haista pentu.

Laitoin Eviran lähetteeseen että toivotaan pikaista yhteydenottoa ettei tarvitsisi olla epätietoisuudessa ja postittamista seuraavana päivänä puhelin soikin. Väinöllä oli verinen kuolioinen keuhkotulehdus ja näytteestä eristettiin E.coli-bakteeri. Eviran täti epäili ettei pentu ollut saanut riittävästi ternimaitoa ja että sen vastustuskyky oli siksi heikompi kuin muiden. Laitan tähän samaan ruumiinavaustutkimuksen selostuksenkin.
Silmämääräinen tutkimus: Kuolemanjälkeiset muutokset ovat kohtalaiset. Pentu on ikäisekseen pienikokoinen ja sen ravitsemustila on kohtalaisen heikko. Mahasuolikanava on täysin tyhjä. Keuhkot ovat kauttaaltaan tummanpunaiset ja etenkin ventraaliosistaan konsistenssiltaan kovahkot. Keuhkolohkot ovat liimautuneet toisiinsa ja sydänpussiin ja niissä todetaan pesäkkeisesti kuolioita. Sydän normaali. Sisäeriterauhaset normaalit. Sisäelimissä ei silmämääräisiä muutoksia. Aivot silmämääräisesti normaalit.

Sitten alkoi sitkeä tuijotus, onko muilla pennuilla kaikki hyvin? En ole kaupannut pentuja kenellekään koska en ole uskaltanut kenellekään luvata että meillä on mitään myytävää muutaman viikon päästä. Nyt kun pennut voivat paksusti ja ovat jo 4-viikkoisia, alan jo luottaa että ne on elossa ja hyvinvoivia vielä huomennakin. Ne liikkuvat, ulkoilevat ja rrakastavat ruokaa. Pentuja on kyselty jonkun verran vaikken ole niitä missään mainostanut mutta kenellekään en ole kumpaakaan vielä luvannut. Niitä on vain kaksi, aion rauhassa katsoa mitä niistä kasvaa ja miltä ne näyttää, käytän ne eläinlääkärin tarkastuksessa ja sitten alan miettimään että pitäisikö ne myydäkin. Välillä on sellainen olo ettei niitä raatsi antaa kenellekään kun ollaan tässä kuitenkin koettu kaikenlaista, tästä syystä niiden viralliset nimetkin ovat tulleet, Aurinkosoturi ja Aavikkosoturi. Ne on kuitenkin jo kohdussa taistelleet myrkkyä vastaan, kyllä ne on sotureita!

Lällislää, mepä ollaan sotureita, kaikkista voimakkaimpia ja rohkeimpia ja viisaimpia!

4 viikkoa täynnä

Pennut täyttivät jo neljä viikkoa! Syövät jo vähän nappulaa ja jauhelihaa, tänään ihan itse omasta kupistakin! Ulkona pennut ovat käyneet joka päivä ihan lyhyitä hetkiä kerrallaan, enää ei niin jännitäkään. Parasta kuitenkin on (syömisen lisäksi) ihmisen rinnan päällä makoilu, tänäänkin nukuin tunnin Leenin sohvalla pennut rinnan päällä, ai että oli ihanaa!

Viljo ja Vertti

Veera ja Vertti

Vertti ja Viljo, Viljo etualalla

Vertti tutkimassa kuivattua peuran sorkkaa

Viljo tutkimassa kuivattua peuran sorkkaa

Veera

Pentulaatikkoterveisiä

Eilen oli poikien synttärit, kolme viikkoa täynnä! Maisteltiin vähän jauhelihaa ja tänään ajattelin "ilahduttaa" poikia matokuurilla. Pitkällisen mietinnän jälkeen pojilla on nyt viralliset nimetkin, Vertti on Cadium Aavikkosoturi ja Viljo on Cadium Aurinkosoturi. Sotureita siksi kun elämän alku on ollut vähän vaativampaa kuin normaalisti, taistelivathan pojat kyynmyrkyn kanssa jo kohdussa. Onneksi nyt näyttää elämä hymyilevän, etenkin Vertti ottaa jo askeleita ja pentulaatikossa on hurjasti haukkua ja murinaa! Veera voi hyvin, syö hyvin ja viihtyy pentulaatikossa, eli kaikki hyvin siis!

Kaksi viikkoa mittarissa

Pennut täyttivät eilen kokonaiset kaksi viikkoa ja availevat kovasti jo silmiään. Vertti on jo yli kilon painoinen, Viljo tulee perässä hyvää vauhtia. Pennut on pieniä porsaita, maitoa riittää yllin kyllin ja sen todellakin huomaa... Synttäreiden kunniaksi otettiin taas valokuvia ja tässä niistä muutama otos.

Ai mikä kokoero?

Viljon pylly

Veera, Vertti ja Viljo

Viljon profiili

Vertin profiili

Terkkuja pentulaatikosta

Pentulaatikossa tuhisee kaksi paksua poikaa, etenkin Vertti alkaa olla muodoltaan lähinnä potkupallo, maitoa siis riittää! Otin vihdoin kameran käteen ja tässä pari otosta palleroista. Vertti ylitti eilen illalla puolen kilon rajapyykin, Viljo ylittää sen aivan pian, sen verran hurja kasvutahti pojilla on. Veera voi hyvin ja hoitaa pentuja huolella vaikka Väinön kuolema hieman sitä vaivasikin. Toistaiseksi pentulaatikon asukeilla on kaikki hyvin, toivotaan ettei tule enää takapakkia kenenkään kanssa.

Veera ja pojat

Vertti

Viljo

Hyvä matkaa Väinö

Elämä ei ole reilua. Vaikka sen tietää ja tiedostaa niin siltikin se aina yllättää ja säikäyttää ja laittaa vihaksi. Väinö jaksoi elää vain viisi kokonaista vuorokautta. Väinö syntyi keskiviikkoiltana klo 19.30 ja nukkui pois tänään klo 19.50. Viisi vuorokautta ja kaksikymmentä minuuttia päälle. Pakkasin pienen ruumiin pussiin ja laitan sen huomenna matkahuollon kuljetettavaksi,  vain kolme viikkoa Fantomin jälkeen. Veeran raskausajan yleisin sanonta on ollut että nyt kaikki peukut pystyyn enkä tälläkään hetkellä voi juuri muuta sanoa. Vertti ja Viljo voivat tällä hetkellä hyvin, paksusti suoraan sanottuna ja toivon mukaan tilanne sellaisena pysyykin. Hetken jo huokaisimme, kuvittelimme että voisimme rentoutua mutta ei, jokainen päivä pentujen kanssa on voitto.

Järvenpään näyttelyterkut

Kävimme Järvenpäässä mutkan ja näyttävän esiinmarssin teki Cadium Sundance Kid alias (Super) Mario olemalla ROP kera SERTin sekä vielä RYP-4!  Svanten varasertiputki ;) katkesi, tuloksena ROP kera SERTin ja ryhmässä sijoitus oli kolmas. Hannan Mahtikin juoksi karkkareissa sijalle PU-2, eli melko lailla putkeen meni meidän päivä!

Vertti, Viljo ja Väinö on täällä!

Vertti, Viljo ja Väinö tuhisevat pentulaatikossa! 17.45 syntyi Vertti 361g, 19.15 syntyi Viljo 255g ja viimeisenä klo 19.30 syntyi Väinö jolla painoa 342g. Kaikki meni hienosti, ekaa tehtiin kaksi tuntia ja olin jo siinä ja siinä että soitanko lääkäriin vai en mutta tulihan se sieltä! Viljo ja Väinö syntyi aika helposti pienten ponnisteluiden jälkeen. Huh huh! Veera vaikuttaa ihan tyytyväiseltä <3

Vatsa kasvaa

Viimeisiä päiviä viedään ja synnytys voi käynnistyä koska tahansa. Vatsa sen ku kasvaa mutta Veeran olo ei siltikään vaikuta tukalalta, meidän pieni ilopilleri! Veera painoi eilen 10,3 kiloa joka on 2,6 kiloa enemmän kuin normaalisti, vajaassa viikossa on tullut 1,5 kiloa lisää painoa. Kaikki vaikuttaa ihan normaalilta joten odotus jatkuu :)

Röntgenterveisiä

Kävin tänään Veeran kanssa röntgenissä ja vatsasta löytyi kuin löytyikin kolme pentua! Kaikki ovat siis pysyneet ekan ultran jälkeen matkassa, se oli huojentava tieto! Nyt sitten taas vaan odotetaan että milloin synnytys käynnistyy ja miten se menee ja mitä sieltä syntyy, on tämä yhtä odottamista!

Eräiden mäyräkoirain lellimisestä

Niin päivää. 

Ihan vaan ajattelin tulla kertomaan että nyt se on mennyt liian pitkälle. Nyt ei kertakaikkiaan enää voida sietää tällaista vääryyttä. Tasa-arvo ja vanhempien mäyräkoirien kunnioitus on unohtunut eräiltä koiranomistajilta täysin!

Jos perheessä nyt sattuu olemaan kaksi mäyräkoiraa, joista toinen on hiukan iäkkäämpi - en nyt sano vanha! niin onko oikein, että kaikki hauska tehdään aina vaan sen nuoremman kanssa? Minä kysyn vaan! Tuo Piia on nykyään käynyt mamman kanssa kahdestaan jossain aina joka viikko, ja minua ei oteta mukaan. Sitten kun se tulee kotiin, niin se on niin älyttömän leuhkana ja kertoo saaneensa nakia ja että sitä on siellä kehuttu ja opetettu temppuja. Kyllä tässä osaa yksi jos toinenkin temppuja tehdä, jos vaan pyydetään niin! Eräät meistä eivät vaan ole niin ty-hy-mi-ä että pitää sen takia ihan koulussakin käydä! Sille oli ostettu joku oma koulutuslelukin muka oikein, mutta minäpä löysin sen mamman kassista ja rikoin siitä salaa pillin, hi hi hi. Tai siis, joku rikkoi. En tiedä yhtään että kuka. 

Ja sitten semmonen asia että se on jokaisen oma asia miten paljon painaa! Että jos toisella nyt on vähän isommat luut niin eipä sitä tarvitsisi jatkuvasti haukkua läskiksi! Katsotaan vaan kun tuo teinikin kasvaa tuosta aikuiseksi niin eiköhän sillekin ala naisellisia muotoja tulla, että kuka se sitten on läski. Ja siitä nakihommasta vielä, että jos lattialle heitellään namipaloja ja toinen osaa hienosti napata ne ilmasta niin onko oikein että sitä kielletään nappaamasta kaikkia jos se toinen on niin hidas ettei se tajua mitään ja sitä osuu kaikki nakit aina päähän niin eikö ne sitten saisi syödä se joka ehtii, kysynpä vaan. Mamma sanoo että Piia ei sen takia osaa napata nakia lennosta kun sillä ei muka olisi jotain syvyysnäköä mutta minä sanon että se on vaan niin ty-hy-mä! 

Muutenkin haluaisin kiinnittää huomiota yleisiin käytöstapoihin. Toiset meistä haukkuvat kaikenlaista aivan suotta, kuten pitsamainoksia ja naapurin mummoja. Tällainen käytös tulisi kitkeä välittömästi, ja palkita ne mäyräkoirat jotka ymmärtävät ettei haukkuminen ole suotavaa. Kuten allekirjoittanut. Eräät meistä ovat jopa niin ääliöitä, että haukkuvat lenkillä siltarumpuja ja pensaita, ja kylläpä sitten hävettää kulkea siinä rinnalla. Siitä huolimatta täällä Halisissa tapahtuu epäoikeudenmukaisuutta lenkeillä. Toiset ääliömäyräkoirat saavat kulkea vapaana, kun ne muka osaavat käyttäytyä, kun taas vanhoja ja viisaita pidetään jatkuvasti hihnassa. Mielestäni on hiukan kohtuutonta muistuttaa siitä kuinka toiset meistä ovat nuorina ja hölmöinä suorittaneet karkuretkiä metsään, eikö voida olettaa että olisimme oppineet virheistämme emmekä enää karkaisi jos saisimme olla ilman hihnaa? Sitä viimekesäistä karkumatkaa ei mielestäni lasketa, sillä silloin pellolla oli mielenkiintoisia lintuja. Ihmetyttää kovasti, miksi tällaista lellimistä harjoitetaan vielä nykypäivänäkin. 

Sorron alta; 

Elvi

Iloa ja surua

Viime päivien fiilis on vaihdellut ilon ja surun välillä. Pääosassa tällä hetkellä on suru, nimittäin jouduimme tekemään Fantomille viimeisen palveluksen. Sillä epäiltiin niskassa välilevyn pullistumaa ja se oli ajoittain erittäin kipeä eikä kipulääkityksestä ollut merkittävää apua. Emme lähteneet magneettikuviin koska minulle oli selvää että koiraa joka on elänyt pitkän hyvän elämän ei leikata. En halunnut olla liian itsekäs. Juuri ennen lähtöä eläinlääkäriin otimme Fantomista vielä kuvia ja tässä niistä yksi:

Veeran vointi meni maanantain vastaisena yönä huonompaan suuntaan ja maanantaina veimmekin Veeran taas eläinlääkäriin tiputukseen. Huono uutinen oli että tulehdusarvo on noussut mutta ehdottoman hyvä uutinen oli että Veeran maksa- ja munuaisarvot olivat normaalit ja vatsasta löytyi vielä ainakin kaksi pirteää pentua! Tiputuksen jälkeen Veerakin oli selvästi pirteämpi, nyt taas kaikki peukut pystyyn ettei enää tule voinnin kanssa takapakkia!

Veera toipuu

Veera on kotona! Sen vasen takajalka on turvonnut kaksinkertaiseksi ja se on kovin uupunut mutta mikäpä olisi parempi paikka toipumiseen kuin oma sohva. Veera jaksoi käydä iltapäivällä tarpeillaan mutta ruoka ei oikein maistu ja vettäkin annetaan ruiskulla. Pentujen tila on täysi arvoitus, puolentoista viikon kuluttua on kontrolli jossa otetaan verikokeet ja ultrataan kohtu, nyt voimme vain odottaa ja toivoa että Veera tuosta piristyy ja toipuu ennalleen.

Veeraa puri kyy

Veeraa puri tänään päivällä kyy, onneksi Leeni toimi nopeasti ja Veera sai nopeasti hoitoa mutta toipuminen on vielä epävarmaa. Kyyn myrkyn vaikutuksesta pentuihin ei myöskään tiedetä mutta tällä hetkellä on tärkeintä saada Veera kuntoon. Veera on ainakin yön yli eläinlääkärissä hoidettavana ja lisäinfoa saamme toivottavasti huomenna.

Se on Martta täällä taas. Mää haluan ihan ensteks sanoo, että vaadi Piia sitä nakia vaan ja jos ei tipu niin ei kannata tehä mitää ja kattellen on kannattaako sittekään. Tätä periaatetta mää oo vaalinu tähän saakka ja hyvin oon pärjänny!

Arvakkaapa vaan mitä herkkupaloja äiskä meille toi? Ne on jotai kanoja, niitä on muorillakin. Että niiden kakka on mitä suurinta herkkua, namsk. Ikävää vaan että äiskä on sulkenu ne semmoseen tarhaan, mikä tarkottaa sitä etten mää pääse maiskuttelee. On ne muutenkin erikivoja, mun tarttee ihan ensimmäiseks juosta kattoo onko ne pihalla ja si vähä nuuskutella siitä aidan läpi. Yks oli kerra päässy pois sieltä ja se piti sitte metkaa ääntä ku juoksin sen perässä! Yks juttu on ihan epistä. Niillä on kotona semmosta ihanaa purua, mää niin kovin tykkäisin siinä pyöriä. Onneks mää löysin tuolta metästä melkein samanmoisen kasan ja kylvin siinä oikee sydämeni kyllyydestä <3

Mää olin tässä aika pitkällä kyläilyreissullakin. Siellä oli ihan kivaa, mutta kyllä kotona on kivempaa. Vaikka äiskä murmuttikin, että mää oon terroristi ja tuhoan rauhan talosta. Pyh, mää vaan vähän tuon elämää tähän ummehtuneeseen mökkiin! Sillä aikaa ku mää olin poissa oli Mimmi tukittu semmoseen suppiloon, eihän semmosen kanssa pystyny ees painii joten enstöikseni mää poistin sen suppilon! Äiskä ei kyllä uskonu, että se on tarpeeton ja laitto sen sitte takas. Nyt sitä ei onneks enää oo ja mää voin jatkaa painiharjotuksia.

Mitäpä tässä muuta. Kävin mää taas yhellä misseilyreissullakin, mutta aika laihoin tuloksin äiskän mielestä siis. Musta oli kyllä ihan hauskaa ku pääsin vähän ajeleen ja haisteleen muun maailman meininkiä. Äiskä meinas että mun missiuran kanssa pidetään ny vähän taukoo, mä saan olla ny vaa kotikulmien kuningatar, mitä mää oon tietty muutenkin! Katotaa ny kauanko se jaksaa sitte taukoilla, mää oon vaikka heti valamis kunhan käyn enste kaunistautuu purukasan ja ruusupuskan kautta!

Ainiijoo mun pitiki kertoo mun urotyöstä! Meijän kulmilla asuu yks aika nuija koira ja se käy aina meitä härnää tos pihas. Mää yleensä tyydyn vaan naisellisiin kiljahteluihin, mutta kerra se meni liian pitkälle! Kehtas ruoja mennä MUN kuistille ja käydä MUN Öpen kimppuun! Niin mää sitte menin ja tartuin sitä elukkaa persuuksista, johan lähti! Äiskä meinaa laittaa iskän tekee aidan tohon pihaan, lälälläää eipä tuu enää tänne!

Mää haluaisin kovasti kuulla si Veeran vauvauutisia, pienet koiravauvat on NIIN ihania!

Kuulumisia

Fantom sai kipukohtauksen maanantai-iltana sohvalta alas hypätessään ja kipuilu jatkui todella pahana koko yön ja aamulla päätinkin pitää lomapäivän ja soittaa samantien eläinlääkärille. Tulehdusarvo ok, sydän, imusolmukkeet, limakalvot, neurologiset refleksit, eturauhanen, vatsan painelututkimus, kaikki ok. Vatsaontelon ultrassa ei poikkeavaa, vatsa/rintaontelon RTG normaali. Oireiden syy ei selvinnyt. Epäillään selkärankaperäistä kiputilaa esim. lievä välilevyn pullistuma. Nyt viisi päivää lääkärin jälkeen ei enää kipuilua ole havaittavissa, toki Fantom saa vielä kipulääkettä mutta se on iloinen ja pirteä itsensä.

Veera kävi perjantaina ultrassa ja pentuja näkyi varmuudella kolme! Lisäksi yksi keskenmennyt pennunalku siellä näkyi mutta se toivottavasti sieltä imeytyy pois ongelmia aiheuttamatta. Nyt on jännät viikot edessä!

Dharma kävi eilen TSMK:n sponsoroimassa veteraanimäykkyjen silmäpeilauksessa ja silmistä löytyi distichiasis, PPM iris-iris sekä nukleaari skleroosi, eli todennäköisesti Dharman hämäränäkö on jo heikentynyt. Ei mitään vakavaa siis kuitenkaan ja se on pääasia.

Käytiin mätsärissä tänään Dharman ja Göstan kanssa hienolla menestyksellä! Dharma oli veteraaneissa punaisten paras ja vielä BIS-2, Gösta sijoittui pennuissa punaisten kolmanneksi. Kuvia mahdollisesti myöhemmin.

Piia koirakoulussa

Kevään kunniaksi Pile on aloittanut opintiensä. Ilmoittauduttiin Turun seudun mäyräkoirakerhon järjestämälle arkitottelevaisuuskurssille, ja nyt on kaksi ensimmäistä harjoituskertaa takana. Vaikka ensimmäisen kerran jälkeen olo olikin hieman epäilevä, että tuleekohan tästä nyt mitään ja opetellaanko me ikinä muuta kuin katsekontaktia nakki kädessä, tänään oikeasti tajusin että Piiassahan on ainesta vaikka minkä oppimiseen! Tärkein asia, jonka mä itse olen kurssilla ehtinyt oppia on se, että mä palkkaan aivan liian vähän. Eli kuten Piia sanoisi, en anna tarpeeksi nakia! Heti kun nakkikäsi alkoi viuhua vauhdikkaammin, Piiakin yhtäkkiä tajusi että tosiaan, kannattaa tehdä mitä sanotaan eikä vaan pällistellä. :D 

Piia on alusta asti saanut kurssilla kehuja siitä, että se on tosi innokas ottamaan kontaktia muhun. Tänään kurssin ohjaaja aiheutti häiriötä viheltelemällä ja vinkulelulla, eikä Piia välittänyt siitä tuon taivaallista, katsoa tapitti vaan mua ja odotti nakinpalaa. Vastikään opittua maahanmenoa oon myös ehtinyt hiukan hioa tuolla - eipä olisi kotona tullut mieleenkään yhdistää siihen "vapaa" -käskyä, nyt mä pääsen peruuttamaan Piian luota ainakin 15 askeleen päähän ja se odottaa kiltisti paikallaan lupaa juosta luokse. Sivulletulon harjoittelu aloitettiin tänään myöskin, mutta sen kanssa on varmasti vielä töitä edessä, niin itsellä kuin koirallakin. On kuitenkin ollut mukavaa viettää aikaa yhdessä opiskellen muiden mäyräkoirakkojen kanssa, ja parasta kaikista on nähdä, miten hirveän innoissaan Piia itse on!  

Tässä Piia harjoittelee kontaktia: 

Ja tässä paikallaanoloa: