Mitä oikein tapahtui?
Veera on sijoitusnarttuni ja asuu serkkuni Leenin luona tuossa vähän matkan päässä. Sovimme jo aikaa sitten että kun pennut joskus syntyvät niin Leeni haluaa hoitaa ne. Veera astutettiin maaliskuun lopulla. Kaikki sujui hyvin ja kun odotusta oli takana neljä viikkoa mentiin ultraan. Olimme tosin vakuuttuneita että kantavana se on mutta halusimme varmistaa omat ajatuksemme ultralla ja saada vähän määräarviota että onkohan siellä yksi vai kahdeksan pennunalkua. 23.4. oli ultra ja vatsassa näkyi kolme elävää pentua ja yhdestä näkyi enää jämät, eli se oli mennyt kesken jo aiemmin. Kolme on kiva määrä etenkin ensikertalaiselle ja olimme onnellisia!
Onnea kesti vain viikon päivät, nimittäin vapunaattona sain puhelun, Veeraa on purrut kyy! Veera oli tullut Leenin luo viimeisillä voimillaan ja sitten lyhistynyt shokissa Leenin eteen. Veera vietiin pikapikaa Vettoriin tiputukseen josta se siirrettiin päivystysajan alettua Koira-Kissaklinikalle. Se oli tiputuksessa yön yli ja aamulla oli jo selvästi pirteämpi. Se jopa söi ja pääsikin sitten kotiin. Kovasti se oli väsynyt, nukkui vaan eikä ruoka maistunut. Maanantain vastaisena yönä se alkoi oksentamaan rajusti ja vietiinkin se sitten taas lääkäriin, jossa se oli tiputuksessa useamman tunnin. Otettiin verikokeet jossa selvisi että tulehdusarvo oli noussut mutta mikä tärkeintä, maksa- ja munuaisarvot olivat kunnossa! Ultrassa näkyi kaksi elävää pentua, ajattelimme että kolmas oli mennyt kesken mutta olimme iloisia että kaksi vielä näkyi! Antibioottikuuri jatkettiin loppuun eikä takapakkia enää tullut. Veera söi hyvin ja voi hyvin!
19.5. eli viikkoa ennen pentujen syntymää kävimme vielä ultrassa ja röntgenissä varmistamassa että kaikki oli edelleen hyvin. Ensin otettiin röntgenkuva ja odotellessa sen kehittymistä ultrattiin. Nähtiin kahdet voimakkaat sydänäänet ja tuumattiin että no kaksi siellä sitten enää on, mutta ne onneksi voi hyvin! Röntgenkuva vahvisti saman, kaksi potraa vauvaa makoili masussa vierekkäin paitsi että heetkinen, kylkiluiden takana on kolmaskin pentu!! Nämä kaksi vaan peitti näkyvyyden (ultrassa) kokonaan, ai että oli iloinen yllätys, kaikki pennut olivat edelleen matkassa mukana!
26.5. vastaisena yönä Veera alkoi olla tosi levoton. Aamulla se läähätti kovasti ja teki pesää. Iltapäivällä soiteltiin ja Leeni oli sitä mieltä että ei vielä taida olla tosi kyseessä kuitenkaan. Sovittiin että olen työpäivän loppuun töissä mutta kohta puhelin soi uudestaan että jos nyt kuitenkin tulisit katsomaan mikä on tilanne. No minähän lähdin samantien ja onneksi lähdin, nimittäin kyllähän se vaan synnytystä siellä aloitteli. 15.30 alkoi työntäminen ja sitä kesti ja kesti. Veera väsyi selvästi eikä mitään tapahtunut. Kun työntämistä oli kestänyt lähes kaksi tuntia, olin jo aivan kahden vaiheilla että soitanko lääkäriin vai en. Kun kello alkoi olla puoli kuusi ja sikiöpussi oli ollut jo hetken ihan hollilla, tein ratkaisuni ja rikoin pussin. Veera työnsi niin hyvin että ajattelin pennun olevan vaan niin suuri ettei se mahdu pussin kanssa sieltä ulos ja osoittautuikin viisaaksi ratkaisuksi (tästä voi moni olla eri mieltä ;) ), nimittäin 17.45 maailmassa oli Vertti-poika, painoa 361 grammaa mikä on melkoinen synnytettävä tuollaiselle alle 8-kiloiselle koirulille. Sitten oli ymmärrettävästä syystä pieni hengähdystauko, olihan Verttiä synnytetty pitkä tovi. 19.15 syntyi Viljo, painoa 255g ja melkein heti perään klo 19.30 syntyi Väinö jolla painoa 342g. Poikakolmikko oli koossa!
Kaikki kolme poikaa olivat reippaita ja söivät hyvin. Veera hoiti pentuja alusta asti kuin vanha tekijä ja painot nousivat tasaisesti. Koska Väinönkin paino nousi koko ajan, emme osanneet huolestua. Se oli paljon tissillä, mutta niin oli Verttikin.
31.5. Leeni soitti minulle että Väinö on vähän veltto ja viileä ja sen keuhkot rohisivat, he ovat lähdössä Koira-Kissaklinikalle tsekkaamaan mikä on tilanne. Minä satuin olemaan lähistöllä ja ajoin sinne itsekin. Väinölle annettiin glukoosia, nestettä ja antibioottia, sekä sen nielusta imettiin runsaasti limaa pois. Väinö kotiutettiin lausahduksella "herran haltuun", kehoitus pitää pentu lämpimänä hieromalla ja joko se selviää tai sitten ei. Jo ennen kuin lähdimme kotiin, katsoin vielä Väinöä ja totesin sen olevan aika viileä vaikka se oli lämpöpullojen välissä ja sen keuhkot taas rohisivat. Hoitsu otti sen uudelleen tutkittavaksi ja kun keuhkoista imettiin limaa pois, se olikin ihan veristä. Pelonsekaisin tuntein lähdimme kotiin, hieroimme Väinöä ja imimme veristä limaa sen nielusta ja vain reilu tunti kotiutumisen jälkeen soitin klinikalle että Väinö alkaa olla jo niin huonona ettei ole järkeä pitää sitä hengissä, he lupasivat odottaa vaikka menee yli sulkemisajan. Mutta ennen kuin ehdimme lähteä, Väinö nukahti käsiini. Sitä tuijotusta kun yritettiin nähdä että liikkuuko sen rinta enää, kesti hetken ennen kuin uskalsin kysyä että hengittääkö se enää? Ei hengittänyt. Soitin klinikalle että Väinö kuoli, lähtekää vaan jo kotiin.
Veera haisteli Väinöä pitkään, kiedoimme Väinön pyyhkeeseen, otin sen mukaani ja ajoin kotiin. Kotona Kylli oli aivan sekaisin kun se haistoi pennun! Pakkasin Väinön pariin muovipussiin ja laitoin sen jääkaappiin odottamaan aamua, jolloin pääsen lähettämään sen Matkahuollon kautta Eviraan. Jo toinen paketti Eviraan kuukauden aikana. Se on vähän liikaa... Silloin illalla kirjoitin pitkän lähetteen Eviraan, laitoin kaikkien pentujen painokehityksen ja kaikki minkä vaan ajattelin olevan merkityksellistä. Sitten laitoin töihin sähköpostia etten tule aamulla töihin vaan pidän lomapäivän, kerroin mitä oli tapahtunut. Yöllä möngin Jarkon kainaloon sänkyyn ja itkin.
Veera oli illalla etsinyt Väinöä, mutta rauhoittui pian. Kylli haisteli pyyhettä pitkään ja hartaasti missä Väinö oli ollut, se ei voinut käsittää miten meillä voi haista pentu.
Laitoin Eviran lähetteeseen että toivotaan pikaista yhteydenottoa ettei tarvitsisi olla epätietoisuudessa ja postittamista seuraavana päivänä puhelin soikin. Väinöllä oli verinen kuolioinen keuhkotulehdus ja näytteestä eristettiin E.coli-bakteeri. Eviran täti epäili ettei pentu ollut saanut riittävästi ternimaitoa ja että sen vastustuskyky oli siksi heikompi kuin muiden. Laitan tähän samaan ruumiinavaustutkimuksen selostuksenkin.
Silmämääräinen tutkimus: Kuolemanjälkeiset muutokset ovat kohtalaiset. Pentu on ikäisekseen pienikokoinen ja sen ravitsemustila on kohtalaisen heikko. Mahasuolikanava on täysin tyhjä. Keuhkot ovat kauttaaltaan tummanpunaiset ja etenkin ventraaliosistaan konsistenssiltaan kovahkot. Keuhkolohkot ovat liimautuneet toisiinsa ja sydänpussiin ja niissä todetaan pesäkkeisesti kuolioita. Sydän normaali. Sisäeriterauhaset normaalit. Sisäelimissä ei silmämääräisiä muutoksia. Aivot silmämääräisesti normaalit.
Sitten alkoi sitkeä tuijotus, onko muilla pennuilla kaikki hyvin? En ole kaupannut pentuja kenellekään koska en ole uskaltanut kenellekään luvata että meillä on mitään myytävää muutaman viikon päästä. Nyt kun pennut voivat paksusti ja ovat jo 4-viikkoisia, alan jo luottaa että ne on elossa ja hyvinvoivia vielä huomennakin. Ne liikkuvat, ulkoilevat ja rrakastavat ruokaa. Pentuja on kyselty jonkun verran vaikken ole niitä missään mainostanut mutta kenellekään en ole kumpaakaan vielä luvannut. Niitä on vain kaksi, aion rauhassa katsoa mitä niistä kasvaa ja miltä ne näyttää, käytän ne eläinlääkärin tarkastuksessa ja sitten alan miettimään että pitäisikö ne myydäkin. Välillä on sellainen olo ettei niitä raatsi antaa kenellekään kun ollaan tässä kuitenkin koettu kaikenlaista, tästä syystä niiden viralliset nimetkin ovat tulleet, Aurinkosoturi ja Aavikkosoturi. Ne on kuitenkin jo kohdussa taistelleet myrkkyä vastaan, kyllä ne on sotureita!
Lällislää, mepä ollaan sotureita, kaikkista voimakkaimpia ja rohkeimpia ja viisaimpia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti