Suru-uutinen

Maanantaina 19.3. Kyllikki nukutettiin ikiuneen. Päätös oli tehty jo joitain viikkoja sitten mutta kesti aikansa ennen kuin sain ajan varattua. Uskon että päätöksemme oli oikea. Kylli oli meidän mukana vielä sunnuntaina laavulla ja käytiin samalla vähän nuohoomassa kaatuneiden puiden alusia josko olis löytynyt supeja. Oltiin liikkeellä ehkä puolisen tuntia ja Kylli ontui illalla tosi pahasti. Nyt ei Kylliä enää satu eikä iho kutise. Meitä ihmisiä sattuu kovasti mutta josko aika parantaisi meidän haavat. Talo on nyt kovin tyhjä, tyynyt saa olla sängyssä ja ne pysyvät ehjinä, lattialla on vinkuleluja enkä enää voi rutata Kylliä kainalooni kun menen nukkumaan. Kylli oli harvinaisen rasittava koirayksilö, kaikki tutut tietävät mitä tarkoitan! Se teki kaiken täysillä ja siinä oli puolensa, niin hyvät kuin huonot. Kylli oli luottokoira luolilla ja melkoinen lämpöpatteri kainalossa. Toisten vaan on tarkoitus elää täällä vain hetken, opettaa ymmärtämään että pitää elää tässä ja nyt kun huomisesta ei koskaan tiedä. Tiesin jo etukäteen että kun Kyllistä aika jättää, meidän elämään tulee valtava aukko. Tyhjyys.